Kovaa ja sinnikästä työtä, hymyssä suin!

19.3.2021

Me Lapin Lukon nyrkkeilyssä olemme tehneet todella kovaa töitä useamman vuoden ajan lajimme puolesta. Lajin, joka oli hiipumassa Rovaniemellä vielä kymmenisen vuotta sitten. Siihen mennessä nyrkkeilyjaoston harjoituspaikka oli siirretty entisestä Valistustalosta uuteen Kamppailukeskukseen Ounasvaaran kupeeseen. Silloin Kamppailukeskuksessa ei montaa muuta harrastajaa ollut, joten meidänkin pienelle porukalle tilat olivat täysin riittävät. Niihin aikoihin myös tilojen käyttöön kohdistuvat säännöt ja rajoitukset olivat paljon nykyistä lievemmät.

Määrätietoisella, suunnitelmallisella ja kovalla talkootyöllä saimme jäsenmäärät kasvuun. Ohjaajat kouluttautuivat ja uusia ryhmiä perustettiin. Huomasimme, kuinka suuri aukko Rovaniemellä oli ollut juuri kamppailulajeista tykkääville harrastajille - niin aikuisille kuin nuorille. Lyhyessä ajassa tilat saavuttivat maksimiharrastajamäärät aikuisten kuntonyrkkeilijöiden tunneilla. Samaan aikaan myös muita kamppailulajeja ohjattiin Kamppailukeskuksen tiloihin harrastamaan. Kuntonyrkkeilijät jaettiin kahteen ryhmään tilanahtauden helpottamiseksi. 

Kamppailukeskus on ajatuksena loistava, mutta pienet, meluisat tilat yhdistettynä riittämättömään ilmanvaihtoon ja olemattomiin pukuhuoneisiin tekevät yhtälöstä toimimattoman nykyisille käyttäjämäärille. Myös tilojen yleinen huolto, ylläpito ja siivouksen puute huonontaa tilannetta entisestään. Tilojen käyttö keskittyy illan tunneille, välille 17-21, joten yhteiskäyttö useiden seurojen kesken on erityisen haastavaa. Kunnollisten pukutilojen ja odotustilojen puute tekee harjoitusvuorojen vaihtoajoista haastavia, ihmiset joutuvat odottamaan vuoroaan edellisen seuran harjoitustilassa, vanhemmat pukevat lapsiaan keskellä käytäviä, jne.

Me Lapin Lukon nyrkkeilyn toimijat haluamme tarjota parasta mahdollista harrastamista seuramme innokkaille ja uskollisille harrastajille sekä kilpaurheilijoille. Haluamme tarjota terveet, riittävät ja toimivat tilat, joissa on viihtyisää ja motivoivaa harrastaa. Koronan aikanakaan emme ole jääneet laakereille lepäämään, vaan olemme väsymättä etsineet uusia mahdollisia tiloja nyrkkeilysalille. Tilojen kustannustaso Rovaniemellä on voittoa tavoittelemattomalle urheiluseuralle todella korkea. Tämän vuoksi haemme ja olemme hakeneet kaupungilta tukea, rahallisen tuen lisäksi neuvoja ja vinkkejä tiloista ja muista seuroista, jotka ovat painineet saman tilaongelman kanssa. Yhteistyö on ollut kuitenkin tähän mennessä käytännössä tuloksetonta.

Olemme olleet mukana jos jonkinlaisessa yhteistyöviritelmässä ja käyneet katsomassa monta kymmentä potentiaalista hall- ym. tilaa kaupungin alueella. Jokainen yritys on kaatunut rahaan. Urheiluseuratoiminta, jossa ei ole ketään palkallista työssä eikä kukaan siitä taloudellisesti hyödy, ei pysty maksamaan kuukaudessa 5000 € pelkkää vuokraa, ei ainakaan Rovaniemen kokoisessa kaupungissa. Tavoitteena ja päätöksenä nyrkkeilyjaostossa on ollut ja tulee aina olemaankin, että toiminta on kaikille mahdollista, niin rahallisesti kuin muutenkin. Salin kynnyksen pitää olla niin matala, että sinne voi tulla kuka tahansa. Emme ole vailla mitään uutta ja kiiltävää. Mieluummin sellainen ajan patinoima ja rosoinen, kodikas, nyrkkeilysalillekin tuoksuva tila olisi jopa parempi. Olemme valmiit itse remontoimaan ja fiksaamaan tilan meille sopivaksi. Emme kaipaa siivousfirmojen puhdistusta viikoittain, vaan olemme valmiita huolehtimaan tästä perinteisellä talkootyöllä.

Nyrkkeilysalin ovet ovat perinteisesti olleet aina kaikille auki

Emme myöskään halua, että yksi nyrkkeilyseuran tärkeimmistä tehtävistä unohtuu. Nyrkkeilysali on aina ollut paikka, minne on ollut ovet avoinna - myös heille, joita elämä potkii. Heille, jotka tuntevat olonsa epämukavaksi trendikkäillä saleilla ja isoissa joukkueissa. Nyrkkeilysalilla on ollut aina se ymmärtävä aikuinen, johon on voinut samaistua, joka ei arvostele vaan haastaa tekemään ja liikkumaan, asettamaan itselleen tavoitteita niin urheilussa kuin elämässäkin. Salilla on voinut kahvitella treenien jälkeen, tai sinne on voitu kokoontua katsomaan matseja telkkarista samanhenkisen porukan kanssa. Tästä kaikesta kumpuaa myös se talkoohenki. Talkoohenki on sellainen mitä ei voi ostaa, se syntyy seuran hengestä, meistä jotka uhraavat omaa aikaansa koska me voimme ja haluamme. Emme tee tätä rahasta tai taloudellisesta hyödystä, sellaiseen seuratoiminta olisi aivan väärä kanava.

Tällä hetkellä pystymme tarjoamaan kilpaurheilusta kiinnostuneille kilpatreenejä ja kilpailutoimintaa, lapsille 4-vuotiaasta ylöspäin harrastusryhmiä, sekä nuorille ja aikuisille kuntoilumuotoista harrastustoimintaa. Tärkeintä jokaiselle seuramme jäsenelle on yhdessäolo ja liikunta. Vaikka puhutaan yksilölajista, nyrkkeilysali on yhteisö. Olemme elinvoimainen seura, jonka jäsenmäärä oli reilussa kasvussa vielä ennen koronaa ja sen myötä tulleiden treenikieltojen aikaa. Kamppailukeskuksen uusien henkilörajoitusten vuoksi esimerkiksi aikuisten kuntonyrkkeily ei nykyisellä jäsenmäärällä pysty enää Kamppailukeskuksessa toimimaan ja nuorten ryhmätkin on jaettu kahteen ryhmään. Emme halua rajata liikunnan iloa keneltäkään emmekä kieltää keneltäkään harrastamista.

Kamppailulajit tarjoavat lapsille ja nuorille kiinnostavaa tekemistä sekä auttavat ennaltaehkäisemään lasten ja nuorten syrjäytymistä. Lajimme auttaa myös aikuisia saamaan lisää itsetuntoa ja kuntoa, sekä terveyttä edistävän harrastuksen. Tutkimuksissa ja kyselyissä on tullut ilmi, että vaikka kuntonyrkkeilyssä ei varsinaisia itsepuolustustaitoja opetetakaan, monet harrastajat tuntevat osaavansa puolustaa itseään paremmin. Terve turvallisuuden tunne lisääntyy, kun ei tunne oloaan uhatuksi eikä pelokkaaksi. Kamppailulajeissa esimerkiksi hallittu lyöntien opettelu, sen kautta energian purkaminen, salin sääntöjen noudattaminen ja porukassa toimiminen auttaa mm. levottomia nuoria tai lapsia rauhoittumaan.

Nyrkkeily on hauskaa, vauhdikasta, energistä, aivotyötä ja monipuolisia taitoja vaativaa liikuntaa. Se sopii jokaiselle ikäryhmälle. Nyrkkeilyliitto on ollut mukana Kuntoliikuntaliiton hallinnoimassa Urheillen Terveyttä -ohjelmassa. Tavoitteena on ollut nostaa esiin urheilun ja urheilulajien tuottamia terveyshyötyjä. Näkyvimmin niitä on tuotu esille lajien tekemien Terveysprofiilien kautta. Kuntonyrkkeilyn terveysprogfiili löytyy nyrkkeilyliiton netisivuilta: https://www.nyrkkeilyliitto.com/kuntonyrkkeily/terveysprofiili/

Mielialat, psyykkinen hyvinvointi, mielenterveys, sosiaaliset yhteydet, lihasvoima, ketteryys, kestävyysvoima, tasapaino, lihaskoordinaatio, tärähdykset…

Haluamme, toivomme ja vaadimme kaupungilta enemmän tukea toimintaamme! 

Emme halua rahaa talkooporukan palkkoihin tai hienojen kilpa-asujen hankkimiseen, vaan haluamme, että saamme tarpeellisen tuen, jotta saamme toiminnallemme toimivan tilan, jossa voimme toimia ja jatkaa kehittymistä ja ihmisten liikuttamista. Seurojen kuten Lapin Lukon tekemä talkootyö kuntalaisten hyvinvoinnin puolesta kaipaa mielestämme tunnustusta myös käytännön tasolla, ei ainoastaan lupauksissa ja juhlapuheissa silloin, kun jotain on seurojen ansiosta jo saavutettu. Olemme vakuuttuneita myös siitä, että jokainen terveyteen, hyvinvointiin ja syrjäytymisen ehkäisemiseen käytetty euro maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin. Juuri tehokkaammin näitä asioita ei voi edistää kuin tukemalla aktiivisten, kuntalaisia liikuttavien seurojen, kuten Lapin Lukon toimintaa.


Lasten Vilperi ja Veijari -ryhmissä pääpaino on leikissä ja vapaudessa olla energinen.

Nuorten kuntonyrkkeilyssä jokainen saa olla sellainen kuin on, harrastaa omalla tasollaan, mutta ryhmässä. Nuoria kannustetaan liikkumaan ja kuntoilemaan, yhteistyö, nyrkkeilyn tekniikat, lihaskuntoliikkeet ja hyppynaru tulevat tutuksi.

Aikuisten kuntonyrkkeilyssä treenaavat kaikki yli 15 vuotiaat samassa porukassa.


Aikuisten kuntonyrkkeilyssä jokainen harrastaa hymyssä suin mutta tosissaan. 
Klikkaa Youtube videoon: https://youtu.be/5DRp0gIOWhs

Kilpanyrkkeilyryhmässä treenaavaat tavoitteellisesti harjoittelevat ja kilpalisenssin omaavat. 

Kilpatreenit erovat kuntoryhmistä mm. kontaktinottamisella.