Rovaniemellä päätettiin suositusten jatkamisesta

24.3.2021

Rovaniemellä päätettiin suositusten jatkamisesta – toisella asteella voidaan palata lähiopetukseen 29.3. alkaen


Rovaniemen kaupungin häiriötilanteen johtoryhmä kävi läpi paikallista koronaepidemiatilannetta. Viikottainen tartuntojen määrä on vähentynyt ja ilmaantuvuus laskenut. Viime viikolla Lapin sairaanhoitopiirissä ilmaantuvuusluku oli  24,8 / 100 000 asukasta. Rovaniemellä todettiin viime viikolla 5 uutta tartuntaa. 

Häiriötilanteen johtoryhmä totesi, että toisen asteen oppilaitoksissa voidaan palata lähiopetukseen 29.3. alkaen. Opetuksen järjestäjä päättää lähiopetukseen palaamisen ajankohdan. Korkeakoulujen etäopetusta suositellaan jatkettavan 11.4. saakka. 

Maskisuositus yli 12-vuotiaiden sekä toisen asteen ja korkea-asteen välttämättömässä lähiopetuksessa jatkuu toistaiseksi. 

Yli 16-vuotiaiden ryhmäharrastusten taukoa suositellaan jatkettavan niin ikään 11.4. saakka. Myös suositus yksityistilaisuuksien osallistujamäärän rajoittamisesta 6 henkilöön jatkuu 11.4. saakka. 

Kaikkea matkustamista epidemian leviämisvaiheessa oleville alueille suositellaan edelleen vältettävän. 

Valtakunnallisesti epidemiatilanne on huolestuttava, etenkin pääkaupunkiseudun osalta. Paikalliset rajoitukset ja suositukset arvioidaan kuitenkin aina alueellisen tilanteen perusteella, alueelle suuntautuvan matkailu ja sen myötä tulevat riskit huomioiden. Alueelliset rajoitukset ja suositukset riippuvat siitä, missä epidemian vaiheessa alue on. Rajoitukset ja suositukset tulee pitää voimassa vain niin kauan kuin epidemiatilanteen vuoksi on välttämätöntä.

Julkaistu 23.3.2021 17:22

Linkki uutiseen >>

Aikuisten kuntonyrkkeily on siis tauolla 11.4. saakka. 

Vilperit, Veijarit ja nuorten kuntonyrkkeily jatkuvat normaalisti Kamppailukeskuksella.